Ajatuksia itsekasvatuksesta, sivistymisestä ja ihmisyydestä

24.05.2010

Jaakko Rantala

Tämän vuoden alussa voimaan tullut vapaan sivistystyön uusi laki antaa hyvän syyn pysähtyä hetkeksi sivistymisen ja sitä lähellä olevien käsitteiden äärelle. Sivistys ja sivistyminen sanoina pohjautuvat saksankielen sanaan Bildung, joka puolestaan juontaa juurensa valistusajan tavoista ajatella ja puhua.

Nykyään puhumme sivistyksestä ja sivistymisestä hyvin monissa eri merkityksissä ja melko usein – näin väittäisin – ilman todellisia merkityksiä. Itse kytkisin sivistyksen ja sivistymisen käsitteet vahvasti yhteen ihmisenä kasvamisen prosessien kanssa. En niinkään siksi, että haluaisin löytää sanoille ainoan ja oikean määritelmän vaan siksi, että mielestäni tänä päivänä tarvitaan hyvä sana kuvaamaan ihmisenä ja ihmiseksi kasvamista. Näin ymmärretty sivistymisen käsite ottaisi ”pesäeroa” yleisestä (elinikäisen) oppimisen käsitteestä ja korostaisi sanan alkuperäisiä kasvatuksellisia ja itsekasvatuksellisia painotuksia. Erityisesti itsekasvatus tulisi palauttaa sivistystyön keskeiseksi kategoriaksi.

Kirsti Sivosen väitöskirja Itsekasvatus suomalaisena käsitteenä ja käytäntönä (Joensuun yliopisto 2006) tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen suomalaisten sivistys- ja itsekasvatusajattelijoiden sielunmaisemiin. Eri ajattelijoiden kirjoituksista muodostuu kuva itsekasvatuksesta toimintana, joka koostuu toisaalta valistusajan ylevistä ihanteista, päämäärätietoisesta kansallisajattelusta ja toisaalta pragmaattisista elämänohjeista, joiden avulla tulla toimeen niin itsen kuin muidenkin kanssa.

Useimmille itsekasvatusta pohtineille suomalaisen sivistystyön veteraaneille – kuten J.V. Snellman, Santeri Alkio, Zahris Castrén, J.A. Hollo, Erik Ahlman, Jalmari Salomaa ja Urpo Harva – itsekasvatuksen selkeänä johtotähtenä näytti olevan ihmisyyden edistäminen muodossa tai toisessa. Joillekin tämä tarkoitti Jumalan luomistyön loppuun saattamista, toisille maanläheisempää ihmisen parhaiden puolien esiin houkuttelemista.

Yksilöllisestä näkökulmasta itsensä kasvattaminen saattoi sivistystyön tuolloisessa merkitysmaailmassa tarkoittaa herruutta yli villien intohimojen tai pyrkimystä pois joutilaisuudesta. Toinen yksilöllinen juonne itsekasvatusajattelussa oli oman kutsumuksen, oman syvimmän olemuksen löytäminen tai oman kohtalon toisin ajatteleminen.

Itsekasvatus ei ollut pelkkien ylevien ihanteiden pohdiskelua tai omaan napaan tuijottamista. Todellisen itsekasvatuksen ja itsensä sivistämisen piti näkyä konkreettisina tekoina esimerkiksi perheen, erilaisten yhteisöjen tai koko yhteiskunnan piirissä. Näin itsekasvatuksella ajateltiin aina olevan sekä yksilöllinen että yhteisöllinen ulottuvuutensa. Itseään kasvattava ihminen oli toisaalta oman kasvuprosessinsa ohjaaja, mutta toimi samalla subjektina yhteisön kehittämiselle.

Itsekasvatuksen häviäminen sivistystyöntekijöiden sanavarastosta ja ehkä metodivalikoimistakin on harmillista. Syitä itsekasvatuspuheen hiljenemiselle ja sivistystyön merkityssisältöjen muutoksille yleensäkin, voidaan etsiä yhteiskunta- ja elinkeinorakenteiden muutoksista. Mm. suuren maaltamuuttoaallon vuoksi alkoivat aikuiskasvatuksessa ammatilliset painotukset korostua suhteessa sivistyksellisiin sisältöihin. Vähintään yhtä merkittävä syy jonkinlaiseen sivistystyön paradigman muutokseen oli ihmisten ajattelutavoissa tapahtuneet muutokset. Sivistysliike oli alun perin saanut innoituksensa ihmiskunnan suurista uskonnollisista ja humaaneista kertomuksista, mutta tänä päivänä puhe ihmisyyden tai muiden ylevien hyveiden edistämisestä tuntuu jollain tavoin naiivilta.

Alkuaikojen kansansivistystyölle saattoi olla ominaista tietynlainen harha siitä, että ihminen voisi kovasti itseään (ja toisia ihmisiä) kasvattamalla tulla ”valmiiksi”. Nykypäivän harha sen sijaan on se, että ihmisen ajatellaan jo olevan valmis. Näiden kahden harhan välimaastosta voisi hyvin löytyä sivistystyön päivitetty missio. Kysymys ihmisen kasvuprosessista niin yksilöllisellä kuin yhteisöllisellä tasolla on yhtä ajankohtainen kuin aina ennenkin.

Jaakko Rantala
opintojohtaja
Opintokeskus Kansalaisfoorumi